Suppailu on nuorten suosiossa

Suppailu on nuorten suosiossa

Suppailusta on nopeasti tullut erottamaton osa Helsingin kesätarjontaa ja sen suosio on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Kasvu on huomattu myös hyvinvointialan yritys Erimoverilla, jossa ulkoilmakausi alkaa perinteisesti kesäkuun alussa kiireisissä merkeissä.

-Vaikka tarkkoja kävijämääriä on vaikea arvioida, niin vuokrattujen varusteiden lukumäärä on kasvanut joka vuosi, kertoo Erimoverin suppauspuolesta vastaava koordinaattori Jonna Nakari.

Ensimmäisen kerran Erimoverin vuokrapiste toimi ulkona Hietaniemen rannassa vuonna 2014. Tätä ennen suppailu on rajoittunut sisätiloihin Hotel Haagan sekä Mäkelänrinteen uimahallin tiloissa. Nyt Lauttasaareen siirtyvän toimipisteen lisäksi ulkoilmatoimintaa on ollut kesäisin Porvoossa ja Vierumäellä, minkä lisäksi pakettiauton ja peräkärryn hyödyntäminen mahdollistaa tilauskeikat myös muille paikkakunnille.

-Meidän tavoitteena on pitkään ollut työllistää liikunnan ammattilaisia mahdollisimman monipuolisesti ja ympäri vuoden. Suppailu on osoittautunut erinomaiseksi toiminnaksi paikkaamaan muuten hiljaista kesäkautta.

Turvallisuuden puolesta liputtava Erimover toimii Suomen suurimpana SUP-ohjaajakoulutuksen järjestäjänä ja kouluttaa joka kesä lähes 20 uutta SUP-ohjaajaa. Ohjaamisen ohella muissa tehtävissä nuoret ovat olleet suuri apu.

-Periaate on, että kaikkien meidän SUP-ohjaajien tulee olla täysikäisiä. Kuitenkin meillä on myös joka kesä ollut paljon ihan lukioikäisiä auttamassa toimistolla, vuokrauspisteiden logistiikan hoitamisessa sekä promootiotehtävissä.

Suosion salaisuudet

Yksi syy lajin kasvavaan suosioon arvellaan olevan se, että kynnys lähteä kokeilemaan on hyvin matala, eikä rajaa ole vedetty oikean ja väärän tyylin välille. Melomisen voi saada alkuun esimerkiksi polviltaan.

-Laudalle kiipeäminen ei vaadi huippukuntoa, vaan asenne ratkaisee. Suppailu ei myöskään tarkoita sitä, että tarvitsisi mennä veteen asti. Sään vaihdellessa varustus voi nimittäin vaihdella uima-asun ja päällystakin välillä, Nakari kertoo. 

Välinevuokran hintaan sisältyy mela, lauta, ohjaajan opastus sekä tarvittaessa kelluntaliivit. Ohjaajan avustuksesta on todettu olevan suuri apu alkuun pääsemisessä, vaikka olisikin itsevarma omista taidoistaan.

Erityisesti Nakari on huomannut juuri monien innostuneen kokeilemaan suppaamista, vaikka ei tyypillisesti nauttisi vedessä olemisesta. Hän toteaakin kaupungin näyttävän aivan erilaiselta vesille päästessä.

-Itse pidän suppaamisessa juuri siitä, että voi jättää puhelimen rantaan ja lähteä aivan itsekseen vesistön hiljaisuuteen maisemia ihailemaan. Tyylejä on toki moneen eri lähtöön.

Perinteisen melomisen lisäksi esimerkiksi laudan päällä joogaaminen, pitemmät melontaretket, rentoutuminen sekä erilaiset treenaamisen muodot ovat yleistyneet suppaajien keskuudessa. 

Oman hyvinvoinnin yrityksen tai toiminnan aloittamisesta haaveileville Nakarilla on selvät vinkit.

-Turvallisuuteen panostaminen on ollut meillä kantava voima, eli kannattaa tehdä kattava suunnitelma toiminnalle, panostaa laadukkaisiin varusteisiin sekä kouluttaa tarvittavat taidot mahdolliselle henkilökunnalle. Näiden lisäksi positiivinen asenne ja usko omaan tekemiseen varmistaa, että asiakkaat luottavat toimintaan.

Kuva: Erimover

SulavaAkatemia kouluttaa ICT-konsultiksi

SulavaAkatemia kouluttaa ICT-konsultiksi

Useilla aloilla puutetta osaajista

Useilla aloilla puutetta osaajista

0